Referenssit

"Alkukevään 2018 olin mielessäni pyöritellyt, että tarvitsen toisen ihmisen avaamaan minulle tilanteeni ja mahdollisuuteni. Tiesin, että tapaan Leenan työasioiden merkeissä maaliskuussa. Heti ensi tapaaminen vahvisti kuulemaani hyvät puheet todeksi. Kaksi kertaa tavattiin ja sähköposteja vaihdettiin. Koin ohjauksen erittäin hyödylliseksi ja antoisaksi, se oli mukavan rento ja sopivan kompakti paketti loistavan ammattilaisen tekemänä. Halusin löytää vahvuuteni ja nähdä omat mahdollisuuteni. Ohjaajan opastuksella katsoin taakse ja sitten eteen: Mitä on saavutettu ja tehty. Mitä osaan ja missä olen hyvän ja millainen olen. Opin katsomaan itseäni uusin ajatuksin. Ohjaaja sanoitti toiveeni ja tunteeni konkreettiseksi tavoitteeksi. Omat mielen jumit avautuivatkin selkeäksi tavoitteelliseksi tekemiseksi. Sain aikaiseksi kiinnostusta herättävän CV:n, jonka perusteella pääsin työhaastatteluihin ja tärkein tavoitteeni toteutui, nykyinen työpaikka vaihtuu uuteen työpaikkaan. Olen niin kiitollinen, että silmät kostuvat ilosta. Kyllä kannatti! Työpaikka vaihtoon ja hyvä fiilis."
 
Anne, SUUNTALife-ohjauksessa käynyt asiakas
1. Millaisena koit saamasi ohjauksen?
 Ohjaus oli hyödyllistä, henkilökohtaisesti sopivaksi räätälöityä.
2. Saitko ohjauksesta sitä, mitä tulit hakemaan? Mikä ohjauksessa oli hyvää, mikä huonoa?
Kyllä! Sain rohkaisua pitkittyneen työttömyyden aiheuttamassa umpikujassa. Ohjaus oli avointa, rehellistä ja Leenalla oli reipas ote asioiden hoitoon. Ideoita heiteltiin ja vaihtoehtoja työpaikkojen      
etsintään tarjottiin aktiivisesti. Erityisen taitava Leena on hyvän ja houkuttelevan työhakemuksen laadinnassa! Sanamuodot ja ilmaisut olivat loistavia, kun itse en oikein tätä puolta taida :)
 Myös tarjottu mahdollisuus ryhmäohjaukseen oli hyvä, siitä sai vertaistukea muiden vastaavassa tilanteessa olevien kanssa.
 Leenalla on kyky tsempata ja kannustaa :)
3. Millaisia konkreettisia eväitä sait työn/opiskelupaikan saamisen edistämiseksi?
Työhakemustekstin laatimisessa sain korvaamatonta apua. Lopputulos olikin suorastaan uskomaton; vakituinen työ omalta paikkakunnalta, joka vastaa koulutustani ja aiempaa työkokemustani!            
 4. Mitä muuta haluat sanoa...sana on vapaa!
Kiitos Leena, teet tärkeää työtä,  jolle varmasti on tilausta!
 Suosittelen Suunta-palvelut Leena Ståhlberg Ky:tä lämpimästi!               
5. Saako palautettasi käyttää yrityksen nettisivuilla markkinoinnissa? (Kyllä/ei)
    Kyllä (nimettömänä)     
 
Työhön suuntaavan valmennuksen palaute 8/2017

"En ole ponnistanut siltä ihan korkeimmalta oksalta, joten sanon aina olevani erinomaisen koulutusjärjestelmän tuote. Järjestelmä ei kuitenkaan olisi erinomainen ilman niitä aikuisia, jotka tukevat nuoren kasvua täyteen potentiaaliinsa. Leena Ståhlbergilla oli ja on todellinen kyky tunnistaa ihmisen vahvuudet, ja olla rehellinen myös tämän suunnitelmien heikkouksien suhteen. Leena on lämmin ja empaattinen, mutta myös luja. Arvostan hänen kykyään suhtautua jokaiseen ihmiseen ainutlaatuisena yksilönä – kaikissa on jotain hyvää, jokainen on hyvä jossain! Ja vieläkin, ollessani lähes 30-vuotias ja tehdessäni elämässä tärkeitä päätöksiä kysyn itseltäni sitä, mitä Leena aina kysyi: ”Onkos sulla varasuunnitelmaa?”

Sini Korpinen, viestinnän tekijä, Ellun Kanat


"Leena oli huikea opinto-ohjaaja, joka välitti meistä ainutlaatuisella tavalla. Hän aidosti halusi tuntea ihmiset voidakseen auttaa parhain keinoin löytämään juuri oikean lukionjälkeisen opiskelupaikan. Ilman Leenaa elämäni olisi luultavasti ollut hyvin toisenlainen. Sain tietää omasta opiskelulinjastani ainoastaan siksi, että Leena osasi suositella sitä juuri minulle, koska tunsi minut niin hyvin. Leenan vinkistä päädyin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun hyvin monipuoliseen informaatioverkostojen tutkinto-ohjelmaan. Linja oli tuolloin upouusi, enkä olisi ilman Leenaa siitä kuullut. Nyt linja on hyvin arvostettu, ja sen opiskelijoiden työllistymisprosentti on 100. Koska infromaatioverkostot valmistaa niin moneen, päädyin itse linjalta töihin Hesarille -ensin toimittajaksi, sitten pomohommiin. Nyt olen juuri aloittanut oman yrityksen. Kiitän kaikesta Leenaa ja voin suositella hänen apuaan jokaiselle, joka haluaa Suomen parasta ammatinvalinnan-, ura- ja työelämäohjausta."

Juhani Mykkänen, Wolt-yrittäjä, vapaa toimittaja, diplomi-insinööri, entinen Helsingin Sanomien NYT-liitteen esimies


Leena on upea, lämmin, läsnäoleva ja monipuolinen ohjausalan huippu-osaaja. Toimin itse usean lukion erityisopettajana ja sain tehdä Leenan kanssa läheisesti yhteistyötä usean vuoden ajan. Tältä ajalta muistan lämmöllä meidän keskusteluja  ja moniammattillista yhteistyötä monen nuoren oppimisen tukemisessa, opiskelujen eteenpäin saattamisessa ja ura-ohjauksessa. Leenalla on kokemusta ja näkemystä sekä oikeanlaista herkkyyttä huomioida ja havaita myös erityisen tuen tarve. Kun nuorella on haasteita oppimisessa, tarvitaan usein verkostoyhteistyötä ja moniammatillista tukea. Moniammatillisen yhteistyön toimijana Leena on vankka ammattilainen.

Tanja Paasikallio, KM, lukion erityisopetuksen lehtori, Joensuun kaupunki


"SUUNTA-palveluiden tarjoama ohjaus rakentui tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi hyvässä yhteishengessä. Ammatinvalinta- ja uraohjaus-asioihin paneuduttiin tavoitteellisesti ja yksityiskohtaisesti. Tiiviinä pakettina toteutunut ohjauskokonaisuus edellytti asiaan paneutumista täysillä. Motivoituminen yhteisen asian ympärille käynnisti sisäisen prosessin, jota olisin edelleen ollut valmis työstämään ohjatusti vielä uravalmennuksen loputtuakin. Ohjauksen sisältö lisäsi varmuuttani siitä, että työllistymiseen ja kouluttautumiseen liittyvät suunnitelmani ovat realistisia. Lisäksi sain konkreettisia yhteystietoja mahdollisiin työelämäkontakteihin, joista voisin hyötyä tulevaisuudessa."

SUUNTA-intensiiviuravalmennuksen osallistuja, nainen


"Ohjaukseen oli helppo tulla. Vastaanotto oli lämmin ja ohjaaja erittäin mukava. Erityisesti pidin materiaaleista joita ohjauksessa käytettiin, ne olivat erilaisia kuin muissa valmennuksissa joissa olen ollut. Sain oivalluksia itsestäni ja siitä missä olen hyvä ja mitä kehitettävää minulla vielä olisi. Erilaiset tehtävät auttoivat minua hahmottamaan millainen ihminen minä todellisuudessa olen. Tuntui siltä että sain apua mieltäni askarruttaviin kysymyksiin. Minulle yksi asia oli erittäin tärkeä, se että huomasin ohjaajan nauttivan omasta työstään ja näin ollen en tuntenut että olisin vaivaksi. Suosittelen SUUNTA-palveluita ehdottomasti myös ystävilleni,  jos jollakin on suunta hukassa :D" 

SUUNTA-intensiiviuravalmennuksen osallistuja, nainen


"Koin, että minut otettiin huomioon yksilönä ja asiaani paneuduttiin aidosti. Leenalle oli helppo puhua. Ohjaus selkeytti omia ajatuksia työn ominaisuuksista, omista kiinnostuksen kohteista ja vahvuuksista, mikä oli tarkoituskin. Tehtävät olivat hyödyllisiä ja niiden avulla asioita voi pohtia vielä jälkeenpäin. Sain listan mahdollisesti sopivista/kiinnostavista työ- ja koulutuspaikoista, linkkejä ja yhteystietoja, tietoa opintorahasta sekä omien taitojen esille tuomisesta työhakemuksessa/haastattelussa. Suosittelisin ohjausta kavereille!"

Katja Kantanen, SUUNTALife-ohjauksessa käynyt asiakas


Millaisena koit saamasi ohjauksen?
- Henkilökohtainen, taitava ja sain vastauksia kysymyksiini.

Saitko ohjauksesta sitä, mitä tulit hakemaan? Mikä ohjauksessa oli hyvää, mikä huonoa?

- Kyllä, sain varmennuksen siitä että mikä ura sopisi minulle parhaiten ja lisää tietoa eri mahdollisuuksista. Hyvää oli erilaisten testien ja Leenan kirjan tehtävien tekeminen, niiden avulla sai kartoitettua hyvin itselle tärkeimmät asiat. Hyvää oli myös eri nettisivujen linkkaaminen omaan sähköpostiin, sitä kautta oli helppo vielä tutkia lisää tietoa keskustelluista opintomahdollisuuksista.

Salla Soininen, SUUNTALife-ohjauksessa käynyt asiakas


"Ohjaus oli lämminhenkistä ja kannustavaa. Siinä pystyi hyvin kokoamaan omia ajatuksia, kun ohjaaja osasi tehdä oikeita kysymyksiä. Tuli selkeyttä omiin mietteisiin, jotka yksin pyörittäessä olivat menneet solmuun."

Raija, SUUNTAlLfe-ohjauksessa käynyt asiakas